15 maaliskuuta 2013

Minä ja Marimekko



Olen aina tuntenut jonkinlaista lukkarinrakkautta Marimekkoa kohtaan. Olemme melko saman ikäisiä, vanhoja tuttuja.


- Klikkaa kuvat suuremmiksi -

Tutustuin Marimekkoon teini-iässä kun vaatteet ja muoti alkoivat kiinnostaa. Silloin Marimekon myymälöitä oli ympäri kaupunkia, ja niissä kuljeskeltiin koulun jälkeen hipelöimässä kauniita mekkoja, t-paitoja, kankaita ja koruja. Suosituin myymälä oli Vintti, joka oli Keskuskadulla Alvar Aallon suunnittelemassa Rautatalossa, kantakahvilamme Colombian yhteydessä. Rautatalon valopihassa oli joskus Marimekon muotinäytöksiä, joissa ihailtiin värikkäitä liehuvia mekkoja ja leveälierisiä hattuja. 

Yhtenä keväänä päätettiin tyttöjen kanssa kaikki pukeutua koulun kevätjuhliin marimekkoon. 

Koululaukkuna oli tietenkin marikassi, koulukirjat ja vihkot päällystettiin mustavalkoisella Marimekon hyllypaperilla.


Tasaraitapaitoja on vuosien varrella kulunut paljon eri väreissä, ja niitä ostin aikanaan lapsillekin. 


Meikit, silmälasit, kynät  ja pikkukamat ovat kulkeneet marikukkaroissa.


Joitakin vuosia sitten jouduin aikuisopiskelijana  tekemään lopputyönä yritysesittelyn ja valitsin tietenkin epäröimättä Marimekon. Meilasin yhtiöön ja pyysin jotain materiaalia ja esitteitä. Muutaman päivän kuluttua tuli postissa valtava paketti täynnä tyylikkäitä brosyyrejä, vuosikertomus ja paksu kirja Marimekosta. 

***

Olin juuri pari päivää aikaisemmin lukenut tyttäriltäni syntymäpäiväksi saamani Juha Tantun kirjan “Armi Ratian maailmassa” kun Marimekolta tuli kutsu muoti-iltaan. Sinnehän oli mentävä.





Myymälässä esiteltiin uutta kevätmallistoa ja tarjottiin kuohuviiniä. Valikoimiin sai tutustua rauhassa ja ostoksistakin sai 15% alennusta.




Vaatteita arkeen ja juhlaan.





Laukkuja, kasseja, reppuja...




Converseja uusissa kuoseissa.




Kankaita ja tyynynpäällisiä.



Pyyhkeitä, kylpytakkeja ja lakanoita.




Mukeja, lautasia, laseja, munakuppeja, teekannuja, kulhoja...





Rasioita, vihkoja, kukkaroita, nesessäärejä...



Värikkäitä lastenvaatteita.

***

Parasta Marimekon tuotteissa on selkeys, yksinkertaisuus, värit, graafisuus sekä korkea ja kestävä laatu. Ystävyytemme jatkuu...

Perjantaina ja lauantaina, 15.-16.3. vietetään kaikissa Marimekon myymälöissä muoti-viikonloppua, jolloin kaikki kanta-asiakkaat, nykyiset marikyläläiset, saavat vaatteista ja asusteista 15% alennusta - että jos kiinnostaa.

08 maaliskuuta 2013

Neula heinäsuovasta

Kirppiksiltä löytyy joskus neula heinäsuovasta. Se vaati useita käyntejä ja usein tulen kotiin tyhjin käsin, mutta joskus kaiken roinan ja tavaran seasta osuu silmiin löytö, se neula.



Nyt kävi taas niin. Kamaa pursuavalla pöydällä kiilteli vaateläjien alla jotain ruostumattomasta teräksestä ja tiesin heti nähneeni tämän jossain kuvassa. Kääntelin esinettä ja pohjassahan luki Design House Stockholm. Pulloon pistettävä kynttilänjalka, ja löytyi vielä toinenkin. Hinta 1 euroa kappale. 

Kotona heti nettiin Design Housen sivuille ja sieltähän se löytyi, 49,50 €. 


Toiselta kirppikseltä löysin 2 eurolla Vuokko Nurmesniemen Marimekolle suunnittelemasta “Noppa” -kankaasta ommellun loistavakuntoisen pussilakanan. En vielä ole päättänyt pidänkö sen lakanana vai tuleeko siitä pöytäliina tai jotain muuta.


Korson uudelta Sun Kirppikseltä löysin Sarpanevan Pisararengas-kokoelmaani neljä jälkiruokakulhoa, 2 euroa kappale.


Ja aurinko paistaa päivä päivältä ihanammin, kevät tulee!

18 helmikuuta 2013

Kirppislöytöjä


Pakko kehua kun pitkästä aikaa löytyi taas hyvää ja halvalla. Vantaan uudessa kierrätyskeskuksesssa alkaa olla jo aika lailla tavaraa, ja seasta löytyy hyviäkin juttuja. Tässä viime viikon saaliita.


Georg Jensenin täysin käyttämätön teräksinen Twist- suola-astia, 3,50€


Yksi valkoinen Höganäsin muki lisää kirppiksiltä aikaisemmin löydettyjen seuraksi, 0,40€



Täydennystä olemassa oleviin lasikokoelmiin, Aleksi Perälän Ote-juomalasi, tosi hyvä, helposti pinottava arkilasi, 0,20€

Kolme Aino Aalto -klassikkolasia, 050€ / kpl

Sarpanevan jalallinen Pisararengas-lasi, 0,70€



Kuusi ruotsalaisen Geflen Kenno-lautasta, oikein retroa. Nämä olivat ilmaishyllyssä. Varmaankin vahingossa, sillä ne ovat tosi hyvässä kunnossa.


Pussi, jossa kaksi vanhaa puista pyykkipoikaa ja ihania nostalgisia pakettinappuloita, 0,40€


Vaaleansininen kultapossu oli niin vastustamaton, että se piti ottaa mukaan, 0,50€


Sitten se varsinainen aarre. Kuvittaja Maija Karman piirros piiritanssista, 
signeeraus MK-51, 2,50€


Toinen todellinen löytö oli läheiseltä lastenvaatekirppikseltä, Tapio Wirkkalan pieni Kalvolan kanto -maljakko, signeerattu “Tapio Wirkkala Iittala -56”. Se maksoi 0,50€. Myyjäparka varmaan luuli sitä tiimarivaasiksi. Maljakko ei ihan ole minun makuuni, mutta pakko se oli sillä hinnalla ostaa.

Tukholman Myrorna-kirppikseltä löytyi vielä kaj Franckin Häränsilmä-tuhkakuppi, hinta 5 kruunua, eli noin 0,60€.

Antoisia kirppispäiviä teillekin!

11 elokuuta 2012

Täti-ihminen voitti blogiarvonnassa!


Osallistun silloin tällöin blogiarvontoihin kun palkintona on jotain jota todella haluaisin. Tällä kertaa huomasin, että Minna.K arpoi yhteistyössä galleriakahvila Lokalin kanssa kirjan, jonka olin aikonut hankkia.

Kuva Minna.K

20+ 12 muotoilutarinaa Helsingistä on täynnä hienoja kuvia eri puolilta kaupunkia ja kirjoittajien kodeista ja työhuoneilta sekä lyhyitä mielenkiintoisia kirjoituksia. Ihana kirja.

Minnan työkiireiden takia jouduin odottelemaan kirjaa pari kuukautta, mutta se kannatti.

Kiitos, Minna.K!

30 huhtikuuta 2012

Balti Jaam turg - kirpputori Talinnassa

- Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi -

Tallinnan rautatieaseman takaa löytyy Balti Jaam turg. 

Kirpputori, jossa pääasiassa venäläiset myyvät kaikkea maan ja taivaan väliltä. Vaatetta on paljon, uutta ja käytettyä, sekä taloustavaraa, työkaluja, kirjoja.  






Vanhat mummut myyvät säilykkeitä, villasukkia, yrttejä, sinivuokkoja ja vaikka mitä.






Alueella on myös elintarvikehalleja, joista saa lihaa, kalaa ja tuoreita vihanneksia.



Taso on meikäläisittäin mitattuna melko surkea, mutta ainahan voi jotain löytyä. Mielenkiintoinen ja värikäs paikka joka tapauksessa.